RB-Oulu kärsi kauden ensimmäisen tappionsa Porvoossa

23.11.2014 21:06
RB-Oulun kahdeksan ottelua Kaukalopallon SM-sarjassa kestänyt puhdas voittoputki kauden alusta lukien sai päätöksensä sunnuntaina Porvoossa, kun Hamarin Elo nousi päätöserässä takaa ohi ja 5-3-voittoon oululaisista.
 
RB-Oulu johti ottelua 0-2 ja vielä 1-3. Kolmanteen erään lähdettiin numeroista 2-3, jotka pysyivät taululla aina viimeiselle kymmenminuuttiselle saakka. Ajassa 52.19 Elon Timo Halme iski tasoituksen ja viimeisen viisiminuuttisen alkajaisiksi kapteeni Juho Hankkio ja Olli Pelkonen iskivät alle puolessa minuutissa kaksi osumaa, eikä Elo enää johtoasemastaan luopunut.
 
Tappioasta huolimatta RB-Oulu jatkaa tukevasti sarjataulukon kärjessä.
 
Kaukapalopallon SM-sarja jatkuu kolmella ottelulla ensi viikonloppuna.
 
Viikonlopun tulokset:
Lauantai:
Hamarin Elo-Duo 9-4 (1-1, 6-2, 2-1)
Rangers-RB-Oulu 4-9 (0-2, 0-4, 4-3)
Sunnuntai:
Hamarin Elo-RB-Oulu  5-3 (0-1, 2-2, 3-0)