RB-Oulu etelän kiertueella, Rangersilla kasvojen pesun paikka

21.11.2014 19:38
Kaukalopallon SM-sarjaa pelataan viikonloppuna kolmen ottelun verran. RB-Oulu matkustaa etelään ja huhkii kahden kamppailun verran. Kaksi taistoa on edessä myös Hamarin Elolla.
 
Elo kohtaa lauantaina sarjakolmosen ja sunnuntaina sarjaykkösen, joka on vielä puhtaalla pelillä edennyt voitosta voittoon. 
 
Lauantaina Porvooseen saapuu Duo Jämsästä, jota vastaan joukkue on vääntänyt tiukkoja kamppailuja vuosien varrella. Duo ei ole vielä koskaan pystynyt Eloa voittamaan Porvoossa, vaikka monesti on lähellä ollutkin. Toivottavasti tahti ei muutu vaikka ”Elon omapoika” Mether on siirtynyt Duon paitaan. 
 
Viime viikonlopun sairastupa tai poissaololista ei näytä paljon lyhentyvän tällekään viikonlopulle siis viikonlopun peleissä ei taida kolme kentällistä miehiä löytyä. Elo on myös tuskaillut maalintehon kanssa, mistä toivottavasti viikonloppuna ei näy enää mitään jälkiä. Kun sunnuntaina Eloa vastaan luistelee sarjan kärkijoukkue RB-Oulu, niin on siinä taas haasteetta tälle viikonlopulle.
 
Ennakkoasetelmat ovat siis aika erilaiset kuin viime vuosina on totuttu. Tällä kertaa Elo ei ole kummankaan peliin ennakkosuosikki vaan päinvastoin lähtee haastamaan vastustajia. 
 
- Duoa ei olla vielä tänä vuonna kohdattu, mutta mitä olen kuullut ja katsonut nimilistaa, niin kovempi joukkue heillä on kun edellisillä kausilla kasassa, miettii valmentaja Tomi Wiiala.
 
Oulun pojat kävivät jo kauden avausottelussa Porvoossa ottamassa maaliin voiton ja sama tahti on jatkunut läpi kauden.
 
- Kyllä oululaisten pelin katseet kääntyvät herroihin Holopainen, Holappa ja maalissa erinomaisia otteita näyttäneeseen Tonteriin. Nämä kaksi herraa kun eivät pisteillä herkuttele pelissä ja Tonteri pitää länget auki niin RB voisi olla lyötävissä, irvistelee puolestaan Olli Pelkonen.     
 
Duon leirissä lauantain Porvoon ottelua odotetaan myös mielenkiinnolla. Porvoon jäähalli on ollut Duolle ylitsepääsemätön paikka tähän saakka, aina on lähdetty kotimatkalle 0-pistettä mukana.
 
Tälläkin kertaa kotijoukkue Hamarin Elo lähtee suosikkina otteluun, mutta vierastaikaa lähdetään murtamaan. Joukkueenjohtaja Ari Vileniuksen mielestä nyt voisi olla Duon vuoro voittaa.
 
Duo lähtee otteluun totutusti kolmella kentällä, kokoonpanon hienosäädöt tehdään viimeistään pelipäivänä. Valmentaja Juha Niemi pitää tärkeänä omaa viisikkopelaamista, koska Elo on taitava ja vaarallinen joukkue hyökkäyspäässä.
 
Rangers hakee kurssin muutosta
 
Oulu tulee uudelleen etelän kiertueelle ja nyt Rangers pääsee kohtaamaan joukkueen jo lauantaina. Lähtökohdat ovat selvät. Vieraat etenevät edelleen puhtaalla pelillä sarjajohdossa ja kotijoukkue nollakerhossa. Näin ollen on selvää, mikä on vedonlyönnin jakautuma. Vain hurahtaneet sijoittaisivat rahansa kotijoukkueen puolesta.
 
Rangers aikoo kuitenkin viime kotiottelun nöyryytyksen jälkeen tehdä SM-kaukissarjan ensimmäisen todellisen jymypaukun. Nyt haastetaan tosissaan ja lähdetään kolmella kentällä pitämään vauhtia yllä ja tarkasti otetaan oma puolustusalue haltuun. Ja ilman muuta Olli Holopainen on saatava aisoihin ja jäädytettävä taiteilijan koukerot.
 
Rangersien vauhtikone Henri Kurjenmäki avaa myös SM-sarjakautensa peukalomurtuman jälkeen ja kertoo jo innolla odottaneensa pääsyä pulpettiin ja tuomaan oman, vahvan panoksensa peliin, jotta pistetili aukeaisi. Ensi kertaa pelaajavalmentaja Toma Aureston mielestä Rangers pääseekin lähes täydellä kokoonpanolla illan vauhtijuhliin.
 
Viikonlopun ohjelma:
La 22.11. klo 16 Hamarin Elo-Duo
La 22.11. klo 16 Rangers-RB-Oulu
Su 23.11. klo 14 Hamarin Elo-RB-Oulu