Ratkeavatko kaukalopallon finalistit viikonloppuna?

26.02.2016 13:12

Kaukalopallon SM-sarjan välierät ovat edenneet vaiheeseen, missä otteluparit ovat katkolla tulevana viikonloppuna. Toisessa parissa taistelevat RB Oulu ja EPA-TT. Runkosarjan voittaja ja hallitseva Suomen mestari RB Oulu nappasi viime viikonlopun molemmista otteluista voitot, mutta varkautelaiset pitivät oululaisia todella tiukoilla. EPA johti molempia otteluita vielä päätöserässä, mutta lopulta oululaisten rutiini käänsi pelit. Oulussa kotijoukkue voitti varsinaisen peliajan maalilla ja Varkaudessa ratkaisu venyi aina jatkoajalle asti. Oululla on mahdollisuus katkaista sarja lauantaina kotonaan. Mikäli EPA-TT onnistuu kaatamaan oululaiset, siirtyy ratkaisu sunnuntaiksi Varkauteen. 

RB Oulu – EPA-TT lauantaina kello 18.30 Oulun Energia Areenalla

Tarvittaessa:

EPA-TT – RB Oulu sunnuntaina kello 18.30 Varkauden KH

Toisessa välieräparissa kohtaavat Hamarin Elo ja Duo Jämsä. Kaksikon kohdalla on varmaa, että pelit jatkuvat myös sunnuntaina, sillä otteluvoitot ovat avausviikonlopun jälkeen tasan 1-1. Hamarin Elo lähti pudotuspeleihin tuoreena Suomen Cupin mestarina ja SM-sarjassa takana oli peräti kymmenen ottelun voittoputki. Tahti jatkui myös ensimmäisessä välierässä, kun Duo Jämsä kaatui Porvoossa 10-4. 

Viime sunnuntaina voittoputki tuli vihdoin päätökseen, kun Duo Jämsä nousi kotiottelussaan upeasti takaa rinnalle ja ohi, napaten 9-8-voiton.

Viikonloppuun lähdetään siis äärimmäisen mielenkiintoisista asetelmista, kun kumpi tahansa joukkue voi varmistaa paikkansa finaaliin.

Hamarin Elo – Duo Jämsä lauantaina kello 15.00 Porvoo 2:ssa

Duo Jämsä – Hamarin Elo sunnuntaina kello 17.00 Jämsässä (ottelu näkyy suorana Kaukis-TV:ssä)

KAUKIS-TV