Pudotuspelit starttaavat viikonloppuna – pystyvätkö EPA ja Jämsä haastamaan suosikkeja

19.02.2016 11:08

Kaukalopallon SM-sarja on edennyt vaiheeseen, että tänä viikonloppuna alkaa pudotuspelitaistelu finaalipaikoista. Otteluparit ovat RB-Oulu vastaan EPA-TT ja Hamarin Elo vastaan Duo Jämsä. Runkosarjan ykkönen ja kakkonen, RB-Oulu ja Hamarin Elo, lähtevät ottelupareihinsa selkeinä ennakkosuosikkeina, mutta molemmissa pareissa kytee myös yllätysmahdollisuus. Finaaliin riittää kolme voittoa.

RB-Oulu ja EPA-TT kohtasivat runkosarjassa kolme kertaa, joista oululaiset veivät nimiinsä jokaisen. Runkosarjan neljänneksi sijoittunut EPA-TT osoitti kuitenkin syksyn ja talven aikana, että se pystyy haastamaan jokaisen joukkueen sarjassa. Oululaiset joutuvat Olli Holopaisen johdolla tekemään varmasti täyden päivätyön finaalipaikan eteen. Joukkueet kohtaavat ensimmäisen kerran lauantaina Raksilassa ja heti perään sunnuntaina Varkaudessa.

Hamarin Elo ja Duo Jämsä sijoittuivat runkosarjassa sijoille kaksi ja kolme. Elo lähtee pudotuspeleihin tuoreena Suomen Cupin voittajana ja hurjassa voittoputkessa. SM-sarjassa joukkue hävisi runkosarjan kaksi ensimmäistä kamppailuaan, mutta sen jälkeen merkintöjä on tehty ainoastaan voittosarakkeeseen. Peräkkäisiä voittoja on kertynyt peräti kymmenen.

Duo Jämsä ei onnistunut runkosarjassa kaatamaan Eloa, mutta keskinäiset kohtaamiset muuttuivat kerta kerralta tiukemmiksi. Ensimmäisessä kohtaamisessa Elo oli selvästi edellä ja vei pelin nimiinsä 5-17. Seuraava ottelu oli jo tiukempi, päättyen Elon 6-8 –voittoon. Kolmannessa ja viimeisessä runkosarja kohtaamisessa eroa oli enää yksi maali, kun Elo vei voiton 5-4. Pystyykö Jämsä kääntämään kelkan pudotuspeleissä?

Hamarin Elo ja Duo Jämsä kohtaavat lauantaina Porvoossa ja sunnuntaina Jämsässä.