RB-Oulu maalin marginaalilla voittoon

11.01.2016 01:00

 Kaukalopallon SM-sarja jatkui sunnuntaina kahden ottelun voimin, kun Hyvinkäällä Rangers haastoi RB-Oulun ja Porvoossa EPA-TT vieraili kovakuntoisen sarjakärjen Hamarin Elon luona.

Lauantaina sarja palasi joulutauolta Hamarin Elon ja RB-Oulun viimekeväisen finaaliuusinnan myötä. Elo vei ottelun nimiinsä ratkaisten pelin edukseen vasta jatkoajalla 10-9. Sunnuntaina RB-Oulu ei antanut saman toistua vaan vei maalin marginaalin kaatamalla Rangersin 7-8. Ottelun ratkaisu nähtiin vasta alle kaksi minuuttia ennen varsinaisen peliajan päätöstä, kun oululaisten Jere Tihinen viimeisteli voittomaalin. Tihinen oli muutenkin tehokkaalla pelipäällä summaten tehot 2+3.

Hamarin Elo jatkoi puolestaan Porvoossa vakuuttavaa menoaan. EPA-TT taisteli, mutta jäi Elon jalkoihin maalein 8-5. Kotijoukkue eteni pelissä nopeasti 3-0 –johtoon ja ero kesti aina pelin loppuun saakka. Santeri Maununen kirjautti pelissä kolme maalia ja oli Hamarin Elon tehokkain. Vierasjoukkueen Lauri Vehniäinen onnistui niin ikään kolmesti maalinteossa.