Duo Jämsä kohtaa Hamarin Elon ja RB-Oulu Epa-TT:n

11.12.2015 13:00

Tulevana viikonloppuna kaukalopallon SM-sarjassa pelataan kaksi kamppailua. Ensimmäiseksi tositoimiin pääsevät Duo Jämsä ja Hamarin Elo. Sarjataulukossa toisena oleva Hamarin Elo kukisti viimeksi kolmantena olevan Duo Jämsän selkein luvuin 17-5. Jämsäläisillä olisi siis huomenna revanssin paikka.

Sunnuntaina Oulun Energia Areenalle astelevat RB-Oulu ja Epa-TT. Oululaiset ovat vakuuttavasti sarjakärjessä ja Epa-TT puolestaan neljäs. Nämä joukkueet ovat olleet jo kahdesti vastakkain. Ensimmäisessä ottelussa marraskuun puolessa välissä oululaiset voittivat 6-2. Viimeisimmässä mittelössä varkauslaiset olivat jo lähempänä voittoa, kun loppulukemiksi kirjattiin 6-7 oululaisille. Sunnuntaina nähdään, saavatko varkauslaiset murrettua oululaisten vahvan puolustuksen.

– Kaikki pitävät meitä puolustusmuurina ja kyllä me tiedostetaan, että se on meidän vahvuus. Vahvuuksilla pelataan ja jatketaan samalla lailla, pohti RB-Oulun tyytyväinen pelaajavalmentaja Olli Holopainen.

Kaukalopallon SM-sarjan ottelut:

LAUANTAI 12.12.

Klo 16.00           Duo Jämsä – Hamarin Elo, Jämsä

SUNNUNTAI 13.12.

Klo 16.00           RB-Oulu – Epa-TT, Oulun Energia Areena