RB-Oulu kaatoi Duo Jämsän jatkoajalla

15.11.2015 20:35

Jämsässä nähtiin sunnuntaina 15.11. erittäin jännittävä ja tasainen taistelu, kun Duo Jämsä kohtasi RB-Oulun. Ottelu venyi jatkoajalle, jossa ratkaisumaalin teki RB-Oulun maalitykki Olli Holopainen. Loppulukemiksi kirjattiin 5-6. Vakuuttavia esityksiä näyttänyt RB-Oulu siirtyi siten SM-sarjan kärkeen kahden pisteen erolla Epa-TT:stä.

Kotijoukkue Duo Jämsä laittoi kuitenkin hallitsevan Suomen mestarin koville loppua kohden. Ennen kolmatta erää tilanne oli 2-5 oululaisille. Kolmannessa erässä Duo Jämsä tasoitti pelin tehtyään jopa kolme maalia. Tilanne kolmen erän jälkeen oli siis 5-5 ja peli ratkottiin jatkoajalla. Jatkoaikaa ei kuitenkaan pelattu kauaa, sillä RB-Oulun Olli Holopainen ratkaisi ottelun jo 27 sekunnin jälkeen.

– Oli tiukka ja hyvälaatuinen peli. Ensimmäinen erä oli vähän huono, koska olimme ehkä vähän unessa. RB-Oulu teki kaksi ylivoimamaalia ja me kolme alivoimamaalia. Olen tyytyväinen siihen, että saimme ryhtiliikkeen aikaiseksi toiseen ja kolmanteen erään. Kolmen tasaisen kentän pelaaminen alkoi näkyä ja pystyimme antamaan painetta oululaisten puolustukseen. Paikkoja saatiin luotua, mutta viimeistely ei ollut tarpeeksi hyvää, kertoi Duo Jämsän valmentaja Olli Kaipomäki.

Sunnuntain toisessa pelissä vastakkain olivat Rangers ja Hamarin Elo. Kotijoukkue Rangers taipui Elolle luvuin 5-10. Ensimmäinen maali syntyi jo 38 sekuntia aloitusvihellyksen jälkeen, kun Elon Olli Pelkonen laittoi verkon heilumaan. Porvoolaisjoukkueen maalientekovoima jakautui erittäin monelle pelaajalle, kun 10 maalista vastasi peräti 9 pelaajaa.

Kaukalopallon SM-sarjaa pelataan jälleen ensi viikon lauantaina, kun Hamarin Elo isännöi Duo Jämsää ja Rangers kohtaa Epa-TT:n.

 

Kaukalopallon SM-sarjan tulokset sunnuntaina 15.11.

Rangers – Hamarin Elo         5-10

Duo Jämsä – RB-Oulu          5-6 ja